
Taustat ja tavoite
Club More on aikuisten viihdekeskus jota pyörittävät kolme osakasta, joista kaksi, Jennifer ja Rose, työskentelevät Morella dommeina. Projekti aloitettiin loppuvuodesta 2024, ja kovalla työllä ollaan saatu paikka avattua tammikuussa -25.
Tavoitteemme on olla Suomen tasokkain “aikuisten viihdekeskus”. Käytämme määritelmää lainausmerkeissä, sillä haluamme avartaa ja yhdistää perinteisiä käsityksiä kokonaisuudeksi, joka vastaa paremmin tilojamme, toimintaamme ja arvojamme.
Club More palvelee sekä swinger- että BDSM- ja kink-yhteisöjä saman katon alla. Järjestämme tapahtumia eri mieltymyksiä palvellen, mutta myös iltoja, joihin kaikki ovat yhtä lailla tervetulleita. Tiloissamme korostuvat kunnioitus, suostumus ja jokaisen oikeus olla oma itsensä turvallisessa ja hyväksyvässä ympäristössä.
Meille on tärkeää, että jokainen vieras kokee olonsa tervetulleeksi, nähdyksi ja arvostetuksi – riippumatta kokemustasosta, identiteetistä tai mieltymyksistä. Turvallinen tila, selkeät säännöt ja yhteisöllinen ilmapiiri ovat kaiken toimintamme perusta.
Toimintamme tarkka määritteleminen ei ole yksiselitteistä, mutta se on tärkeää, jotta voimme avata vieraillemme tarjoamiemme puitteiden ydintä ja luonnetta.
Toivomme, että tämän osion luettuasi osaat paremmin arvioida, ovatko Club Moren järjestämät tapahtumat juuri sinulle sopiva ympäristö.
Tilat

Klubimme tarjoaa upeasti kunnostetun ja sisustetun ympäristön, joka koostuu viidestä huoneesta ja avarasta salista – yhteensä 380 m². Tässä on täydellinen paikka unohtumattomille elämyksille avomielisille aikuisille!
Saliin on rakennettu erikokoisia sänkyloosseja, joita saa vapaasti käyttää, myös huoneiden kalusteita ja välineitä saa illan aikana käyttää. Eteisessä on lukollisia lokeroita, jossa voit säilyttää vaatteesi ja arvoesineesi.

Modernissa, tilavassa ja täysin varustetussa keittiössämme on jääkaapit, joissa vieraamme voivat säilyttää omia juomiaan ja välipalojaan. Juhlissamme on aina buffetpöytä, jossa on tarjolla herkullisia ruokia nautittavaksi illan aikana. Se on maksuton! Tarjoamme vain alkoholittomia juomia, mutta omat alkoholijuomat saa tuoda mukanaan.
Kaikki huoneemme ovat sisustettu hieman eri tyylisesti, ja myös kalusteet ja tarvikkeet vaihtelevat huoneiden välillä. Pyrimme muuntelemaan ja kehittämään tiloja säännöllisesti, ja tällä tavoin tarjota vieraillemme mukavia ja nautinnollisia hetkiä kerta toisensa jälkeen.
Club Moren tiloissa on käytettävissä kaksi suihkua, jotka tarjoavat mahdollisuuden virkistäytymiseen. Asiakkaille on myös tarjolla pyyhkeet veloituksetta, jotta vierailu olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton.
Sijainti
Klubi sijaitsee Helsingin Vallilassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Meille on helppo tulla sekä julkisilla että omalla autolla. Pyydämme ensikertalaisia olemaan meihin yhteydessä tarkkoja osoitetietoja varten.
Mahdollisuus järjestää asiakkaille monenlaista ohjelmaa kuten bileitä, workshopeja, kursseja ja teemailtoja upeissa tiloissa oli ratkaiseva tekijä tilan valinnassa. Tilamme on mahdollista vuokrata omiin tapahtumiin. Ottamalla yhteyttä teemme toiveidenne/tarpeidenne pohjalta tarjouksen.

Usein kysyttyjä kysymyksiä
“Ovatko järkkäämänne bileet tavallisia swinger-bileitä?”
Emme ehkä suoraan sovi perinteiseen määritelmään swinger-klubista, jolla usein viitataan perinteisiin parisuhdemuotoihin (avio-/avoparit, tai seurustelusuhteet) ja niiden puitteissa tapahtuvaan parinvaihtoon. Emme edellytä meidän bileissä vierailevilta pareilta mitään tiettyä suhdestatusta. Bileisiin parina saapuvat voivat olla kaveruksia, pariskuntia tai vaikka tuoreita tuttavuuksia keskenään. Perimmäinen syy sille miksi markkinoimme bileitämme mainituilla termeillä on se että toivomme saavamme aikaan bileporukkaan tietynlaisen tasapainon nais-/miesoletettujen välille, ja haluamme ottaa huomioon myös ihmiset jotka ehkä identifioivat itsensä joksikin muuksi.
“Ovatko Moren järkkäämät bileet kinky-/BDSM-ystävällisiä?”
Kyllä ovat – mutta tietyin rajauksin. Tiedämme kokemuksesta, että erilaisten alakulttuurien toiminta ei läheskään aina ole kaikkien mieleen, ja tämä onkin yksi syy siihen, miksi erilaisia “skenejä” ylipäätään on olemassa.
Samalla olemme tietoisia siitä, että monien elämään mahtuu monenlaisia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia, ja se, miten ne kunkin elämässä painottuvat, vaihtelee suuresti. Haluamme tarjota mahdollisuuden olla joko–tai, mutta ennen kaikkea olla paikka, jossa voi myös turvallisesti tutustua ja kokeilla asioita, jotka kiinnostavat, mutta jotka saattavat vielä tuntua vierailta, oudoilta tai jopa hieman pelottavilta.
Bileissämme on tarkkaan määritellyt ja verrattain laajat alueet, joissa voi vapaasti olla kinky tai harrastaa BDSM:ää. Vastaavasti suuri osa tiloista on niin sanottua “piiskausvapaata” touhutilaa. Heille, joille maistuu “sekä että”, on pitkälti vain mielikuvitus rajana.
Järjestämme myös erillisiä teemailtoja, kuten Bondage Playnight ja Kink Playnight, joissa panostamme erityisesti siihen, että kink-, fetissi- ja BDSM-kulttuurin ystävät viihtyvät tiloissamme. Näissä ei ole rajauksia sen suhteen missä voi sessioida.
“Miten vierailijoiden tulee huomioida iltojen teemat? Onko esim. dresscodea?”
Iltojen teemat eivät lähtökohtaisesti vaadi vierailtamme mitään. On toki mukavaa jos haluatte esim. pukeutua teeman mukaisesti, vaikka tiukkaa dresscodea ei olekaan. Siitä yritämme kuitenkin pitää kiinni että ulko-/arkivaatteet ja kengät jätetään eteiseen. Miettikää illan asuvalintoja niin että itse koette olonne mukavaksi/seksikkääksi.
“Olen sinkkumies-/-naisoletettu tai identifioin itseni joksikin ihan muuksi. Miksi minulle on erilaiset lipunmyyntikiintiöt kuin pareina saapuville?”
Tässä asiassa viittaamme ensimmäisessä kohdassa kuvailtuun ajatukseen siitä mikä meidän tuottamamme palvelu on: swinger-bileiden jatkojalostettu versio, jossa avaamme uusia mahdollisuuksia kokea asioita joita ei muualla ole. Tällä hetkellä olemme päätyneet toimintatapaan jossa yksin paikalle saapuvien määrää on rajoitettu niin tasapuolisesti kuin mielestämme on mahdollista. Pidämme kuitenkin jatkuvasti silmällä sitä mihinpäin asiat kehittyvät, ja pidätämme itsellämme oikeuden säätää näitä sen mukaan kun tarvetta ilmenee.
“Edellytättekö vierailtanne jäsenyyttä missä tahansa ryhmässä, saitilla, tms?”
Emme edellytä. Toimintamme periaatteita on olla omillamme toimiva, riippumaton taho joka päättää itse siitä millä linjalla toiminta toteutetaan, ja kantaa myös itse vastuun siitä.
“Mitä lipun hintaan sisältyy?”
Sisäänpääsyn lisäksi lipun hinnalla saa alkudrinkin, ruokaa, juotavaa sekä järjestettyä ohjelmaa. Bileissä ei myydä alkoholia, mutta alkoholitonta juotavaa on tarjolla. Ruokatarjoilussa on aina vaihtoehtona myös vegaaninen ruoka. Kahvit/teet ja jälkkärit sisältyvät myös, tottakai!
Omia juomia saa ottaa mukaan, ja niille löytyy jääkaapit. Toivomme että alkoholin käyttö on maltillista, ja että bileissä tärkeät käyttäytymissäännöt pysyvät kirkkaina mielessä.
“Ovatko klubin varusteet/lelut bilevieraiden vapaasti käytettävissä?”
Kaikki lelut ja varusteet jotka ovat esillä, ovat myös vieraiden vapaasti käytettävissä. Huomioikaa kuitenkin sääntömme koskien kinky-/bdsm leikeille varattuja tiloja, ja muistakaa palauttaa lelut pestynä omille omille paikoilleen. Bileisiin saa myös tuoda omat lelunsa.
“Voiko tilojanne vuokrata omaan käyttöön?”
Kyllä voi. Ota yhteyttä sähköpostilla ja kerro toiveesi, niin kerromme lisää.
Toivottavasti tämän luettuanne olette saaneet selkeämmän siitä mistä Club Moressa on kyse. Jos haluatte osallistua bileisiin, tai haluatte keskustella tarkemmin ihan mistä vaan, meihin kannattaa olla yhteyksissä ensikädessä sähköpostitse. Kerromme mielellämme lisää!
Tervetuloa Morelle,
t. Jennifer, Rose ja Korppi
